6.6 Nyt ei ollakkaan sitten enää reissulla. Palattiin koti-Suomeen jo kaksi viikkoa sitten ja kylläpä on mukava olla taas täällä. Kesä on jo hyvässä alussa ja aurinko paistaa miltei koko ajan. Nyt saadaan oikein takaisin ne rusketuksetkin jotka katos Uudessa-Seelannissa.
On se Suomen luontokin vain kaunis vihreine metsineen ja isoine järvineen. Ja tietysti täällä on myös suurin osa tutuista ja perheen jäsenistä, joita jo aloimme kaipaamaan. Jotain Suomessa kuitenkin on vikana: ihmiset. Ihmiset on myrtseinä eikä vastaan tullessaan kuin käännä päänsä sivulle, ettei vain tarvisi tervehtiä. Ja nämä samaiset tuittupäät roskaavat ihan kamalasti kadut täyteen! Tällaista ongelmaa ei ainakaan esiintynyt Australiassa eikä Uudessa-Seelannissa. Ihmiset viettivät niin paljon aikaa ulkosalla, puistoissa ja luonnossa, ettei heillä tullut mieleenkään turmella sitä!
19.5.2011 Kaikourasta jatkoimmekin nopeasti matkaa etelä-saaren yläosaan Pictoniin, jossa yövyimme sataman läheisyydessä. Aamupäivän vietimme skeittiparkissa, jossa Artturi ehti myös katkaista skeittinsä. Siihen loppui se huvi ja lähdettiin tutustumaan pikkuiseen kaupunkiin. Puolilta päivin aloitimme neljän tunnin lauttamatkan Wellingtoniin. Uuden-Seelannin toiseksi suurimmassa kaupungissa olikin uskomaton myrskytuuli ja rankkasade. Loppuillan pysyttelimme siis autossa. Seuraavana päivä tutustuimme elokuvien tekemiseen Weta Gavessa. Weta on yritys, joka on toteuttanut muun muassa The Lord Of The Rings elokuvaan tarvitut miekat, haarniskat, meikkaukset, tekopäät jne. Weta valmistaa myös esim kaikki kyseisen elokuvan keräilynuket ja ”aidot The One sormukset”. Meinasin jo ostaa, mutta maksoi 5000 dollaria =) Wellingtonissa tutustuimme myös Uuden-Seelannin kansallismuseoon, joka on Te Papa.
Matkamme jatkui Wellingtonista kohti Mt Taranakia. Olimme valmistautuneet vaeltamaan seuraavan päivän Mt Taranakin huipulle ja takaisin. Harmiksemme sää oli niin myrskyinen, etteivät kansallispuiston työntekijät päästäneet ketään vaeltamaan alueelle. Edellisenä päivänä myrsky oli repinyt vaeltajien teltat rikki ja muuta karmivaa. Eikä siinä säässä olisi kyllä edes nähnyt mitään maisemiakaan, joten se reissu jäi tekemättä. Siltä istumalta jatkoimmekin ajoa suoraan Waitomoon.
Waitomossa ostimme liput kolmeen luolaan: Glowworm gave, Ruakuri cave ja Aranui gave. Luolissa näimme kauniita stalagmiitteja ja stalagtiitteja, Weta torakoita sekä Glowwormseja, joita löytyy ainoastaan Uudesta-Seelannista ja Australiasta. Luolissa käppäily osoittautui ennalta arvaamattoman mukavaksi ja rauhoittavaksi puuhaksi.
Viimeisenä kokemuksenamme Uudessa- Seelannissa päätimme tutustua Hobbitoniin. Pienessä kylässä, Matamatassa, sijaitsee siis Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta –elokuvaan valitsema kuvauspaikka. Se sijaitsi yksityisellä farmilla, johon Jackson sai armeijan ja elokuvatiimin avustuksella loihdittua taruun sopivan hobittien kylän yhdeksässä kuukaudessa. Kylässä oli eri kokoisia hobittien koloja, eli taloja, 42 kappaletta ja uusia rakennettiin parhaillaan lisää tulevaa elokuvaa varten. Uuden elokuvan kuvaukset tuolla paikalla aloitetaan ensi kesänä (eli meidän talvella).
Tänään tultiin Aucklandiin takaisin ja näin olemme siis kiertäneet kuukaudessa melkein koko Uuden-Seelannin läpi. Nyt aiomme seuraavat pari päivää kierrellä kaupungilla ja katsoa josko tarttuisi jotain matkamuistoja kotiin vietäväksi =) Uusi-Seelanti on hämmästyttävän kaunis maa, johon kannattaa tutustua ehdottomasti. Luonto on lähes koskematonta ja niin vaihtelevaa, että se jaksaa innostuttaa ja ihastuttaa uudelleen ja uudelleen!
12.5.2011 Nyt ollaankin melkein jo kierretty koko etelä-saari. Täällä olemme käyneet heti ekaksi kuuluisalla Malborough Soundin viinialueella. Siellä maistelimme alueelle tunnettuja rypäleitä Pinot Grisiä ja Savignon Plancia. Pictonin ja Blenheimin alueelta jatkoimme matkaa länsirannikkoa kohti Nelson Lakes National Parkin ja Mt Robertin kautta. Tuolla alueella yövyimme ja teimme päiväkävelyn taas kauniissa maisemissa. Täällä olisi varteenotettava paikka lumilautailla talvella.
Seuraavaksi jatkoimme matkaa länsirannikolla sijaitsevalle Punakaikille. Siellä kävimme katsastamassa myrkyävässä säässä Pancake Rocksit ja Blow Holet. Mahtavan näköisiä myös hullussa sateessa =) Kävimme myös suojaisemmassa paikassa, tien varrelta löytämässämme luolastossa. Siellä näimme jopa Glowwormeja. Artturi pakotti, muuten en olisi kyllä mennyt koko luolaan.
Vielä hienompiin maisemiin pääsimme Franz Josef Glasier ja Fox Glasierien alueella. Katsastimme päiväkävelyllä molemmat jäätiköt. Bookkasimme ja maksoimme molemmille laskuvarjohypyt noihin upeisiin maisemiin. Heitsulle sattui paikka ensimmäiseen hyppyerään ja Artturille toiseen hyppyerään. Tämä siksi, että Heitsu otti itselleen kuvaajan, jonka täytyi päästä ensimmäiseen hyppyerään. Niinpä ensimmäinen lentokoneellinen hyppääjiä (3kpl) lähti matkaan. Tässä Heitsun kokemuksia hypystä: Koneesta oli upeat maisemat. Mt Cook ja jäätiköt näkyivät suoraan alapuolellamme. Koneessa ei oikeastaan jännittänyt ollenkaan. Ainoastaan siinä kohtaa rupesi jännittämään kun ensimmäinen hyppääjä astui vuoroon ja koneen ovi avattiin. Sinne se vaan putos. Sitten oli toisen hyppääjän vuoro ja yhtäkkiä mun keho rupes tärisemään ja tuli jääkylmä. Me alettiin hiissautumaan koneen perältä kohti ovea, siis minä ja hyppymaisteri muhun liimautuneena. Sitten meni hetkeksi pala kurkkuun kun piti laittaa jalat ilmaan roikkumaan ja oikeastaan roikuin kokonaan itse koneen ulkopuolella. Leuka ylös, rensseleistä kiinni käsillä ja sitten mentiin!!! Hullun siisti tunne ja pelottava!!! Mutta ei se pelotus kestänyt kun sen aikaa, että kiihdytimme täyteen vauhtiin vapaassa pudotuksessa. Hyppäsin siis 15000 jalasta eli vähän alle 5 km:stä. Täydessä vauhdissa ehdittiin tippua maata kohti pieni hetki ja silloin ei pelottanut enää ollenkaan. Vauhti tuntui tosi hitaalta ja ehti katsella vähän maisemiakin. Lopuksi avattiin varjo ja sitten vaan liideltiin kohti maata kaarroksia tehden. Laskuvarjohyppy kokemuksena oli kyllä mukava.
Mutta sää muuttuikin yhtäkkiä hyvin pilviseksi ekan hyppyerän jälkeen ja toiselle hyppyryhmälle ilmoitettiin etteivät he pääsekään hyppäämään. Ja sehän se olikin epäreilua. Ja otti kaikkia, erityisesti Artturia tietenkin hirveästi päähän! Hyppy unelmien maisemissa jäi vain haaveeksi.
Näiden kokemuksien siivittäminä lähdimme heti etsimään toista paikkaa, jossa Artturi voisi hypätä hienoissa maisemissa. Löysimme Lake Wanakan. Pieni kylä kauniissa vuoristomaisemassa kahden ison ja kirkkaan järven vieressä. Sieltä varasimme Artturille hypyn muutaman päivän päähän kun sään kerrottiin selkenevän. Tuota päivämäärää odotellessamme kävimme katsatamassa myös 100 km päässä olevan Queenstownin, joka osoittautui miellyttäväksi pikkuiseksi kaupungiksi. Oikeammin Queenstown on alppikylä, josta pääsee helposti laskemaan monelle vuorelle. Sen sijaan itse kaupunki pysyy lumettomana suurimman osan talvesta. Kaupungista löytyi hyvinkin laadukkaita ravintoloita ja hotelleja sekä kohtuuhintaisia asuntoja ostettavaksi
Wanakaan palatessamme sää selkiintyi ja Artturi pääsi vihdoin hyppäämään oman laskuvarjohyppynsä. Myös Artturi tykkäsi kokemuksesta, mutta sanoi bungy-hypyn olevan ehkä pelottavampi kuin koneesta hyppäämisen niin ettei maata edes oikein näy. Siksi se ei siis tunnu edes pelottavalta…
Taas lähdimme liikkeelle. Kävimme katsastamassa Twizel nimisen tuppukylän, jossa on kuulemma kuvattu myös The Lord Of The Ringsiä. Yritimme löytää aluetta omin päin kun emme raaskineet maksaa ohjatusta kierroksesta. Huonolla menestyksellä jatkoimme matkaamme ylöspäin. Saavutimme seuraavaksi kylän, jossa sijaitsi Mt Cook (3754m). Nyt meille sattuikin mahtava auringonpaisteinen päivä. Suuntasimme suoraa päätä kohti parhaalta kuulostavaa päiväkävelyä (Hooker Track). Vaelsimme siis katsomaan Uuden-Seelannin korkeinta ja kauneinta vuorta, joka sai nimensä Kapteeni Cookin mukaan. Vaikka päivä vuorilla olikin lämmin, auringon laskettua tuli hyvin kylmä yö.
Matkamme jatkui seuraavana päivänä Christchurchiin ja siitä eteenpäin Kaikouraan. Christchurchissa pysähdyimme vain katsomaan raunioina olevaa kaupungin keskustaa, jonka tuhosi 6,3 Richterin maanjäristys helmikuun 22.päivä. Järistys oli voimakkain sitten vuoden 1931 Uudessa-Seelannissa ja tappoin arviolta 200-400 ihmistä. Muuta nähtävää emme kaupungista pikaiseltaan löytäneet, vaikka kaupunki on Uuden-Seelannin toiseksi suurin asukasluvultaan. Jatkoimme siis ylemmäs kohti 4000 asukkaan Kaikouraa, joka on tunnettu merinisäkkäistään. Kävimmekin heti alkajaisiksi katsastamassa hyljeyhdyskuntien oleskelupaikat. Kävelimme (vaihteeksi) kaunista rantamaisemaa pitkin mukavassa kesäisessä säässä ja pääsimme hyvin lähelle hylkeitä.
Aucklandiin tultuamme 20.4 vietimme kaupungissa pari päivää syöden hyvin ja pitäen hauskaa esim. Elokuvan merkeissä. Toki kävimme tutustumassa myös Auckland museossa Maorien historiaan ja vähän Uuden-Seelannin muinaiseen eläimistöönkin. Sitten kävimme paikallisen turistibussin mukana Pohjoissaaren yläosassa Cape Reingassa. Maisemat oli kauniit ja päästiin tutustumaan maorien pyhänä pitämään paikkaan. He lähettävät tuolta kukkulalta esi-isänsä viimeiselle matkalleen. 90 Miles Beachilla päästiin vihdoin kokeilemaan kauan haaveilemaamme hiekkalautailua. Ison hiekkadyynin päältä body boardilla mahallaan, pää edellä, silmät ja korvat täynnä hiekkaa =)
1.5.2011. Saatiin siis vuokrattua matkailuauto niin kuin suunnittelimmekin. Nyt olemme liikkuneet sillä pian viikon verran. Ensimmäisenä suuntasimme Aucklandista etelään Rotoruaan. Kaupunki on pohjoissaaren keskellä, ja tunnettu suuresta määrästä saaren alkuperäisasukkaita, Maoreja. Tutustuimmekin Maorien edelleen asuttamaan Maori Villageen, joka oli keskellä vulgaanista aluetta. Siellä ne keittivät ruokansa kuumassa lähteessä sekä kypsensivät lihansa maahan rakennetussa puuneliössä, jonka sisälle tuli kuumaa höyryä suoraan maan uumenista. Myös talojansa he lämmittivät maaperän lämpöä hyödyntäen. Kylän laudalla oli myös kolme geysiriä, jotka purkautuivat kerran tunnissa. Odoteltuamme n. 50 minuuttia pääsimme vihdoin näkemään upean vesisuihkun. Suurin osa katsojista luovitti jo ennen meitä eivätkä siis nähneet suurinta purkausta. Onneksi jaksoimme odottaa! Muutenkin koko Rotoruan alue oli hyvin vulgaaninen ja monen talon pihalla höyrysi. Pari päivää tuolla vietettyämme siirryimme vähän alemmas, Taupoon. Sieltä löysimme Huka Fallsin eli älyttömän kovalla voimalla virtaavan vesiputouksen. Kävelimme tuon kauniin joen vierustaa n. 3 km ja löysimme kuumat lähteet. Kävely lähteille ei ollutkaan ihan tavallista, sillä rajuilma oli kaatanut todella isoja puita polulle. Saimme siis kiipeillä niiden yli, mennä ali sekä kiertää niitä metsärinnettä pitkin. Mutta kyllä rämpiminen kannatti. Jokivesi oli kylmää, ja kun siihen sekoittui lähteen kuuma vesi niin syntyi mahtava rentoutumiseen soveltuva mikstuura. Tosi siisti kokemus oli makoilla jäätävän kylmässä ilmassa tulikuumassa vedessä =)
Seuraavaksi suuntasimme kulkumme Tongariro Alpine Grossingille. Eli teimme päiväkävelyn, 23km Mordorin maisemissa. Nähtiin siis käytännössä jo melkein Lord of The Ringsin sormus ja kaikki =) Kiivettiin Mt Tongariron huipulle, 1981m, sekä nähtiin Punainen Kraateri, Keskuskraateri, joka oli täynnä kivettynyttä laavaa sekä vuoristojärvet Emerald Lake ja Blue Lake. Siisti kokemus ja täydellinen keli, pilvetön taivas ja kaunis auringonpaiste. Vähän jäi kuitenkin harmittamaan kun emme kiivenneet Mordorin, Mt Ngauruhoen, huipulle. Se olis vaatinu paremmat kiipeilyyn sopivat kengät ja meillä oli vain lenkkarit. Sitten yövyimmekin Karavaaniparkissa ja pääsimme pesemään pyykkiä, itseämme sekä lataamaan sähkölaitteita.
Lauantain kulutimme ajaen pohjois-saaren eteläosaan, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin, Wellingtoniin. Otimme kyytiin myös liftarin melkein koko matkaksi. Nyt olemme parhaillaan lautalla ylittämässä Tasmanian merta, matkalla etelä-saarelle.
Nyt on reissumme Australiassa päättynyt. Tuosta valtavan suuresta maasta emme ehtineet neljässä kuukaudessa näkemään kuin pienen pienen osan. Näimme kauniita rantoja ja ihanaa auringonpaistetta ja lämpimiä kelejä. Eniten jäi mieleen pikkukaupunki Bellingen, jossa pääsimme kelluskelemaan autonrenkailla ihanan rauhallisessa ja kauniissa jokimaisemassa. Samalla pääsimme tutustumaan ensimmäisen kerran sademetsään ja kauniisiin vesiputouksiin. Mieliimme jäi erityisesti myös purjehdusreissu Whitsunday sailing sekä uskomattoman kaunis näkymä White Haven rannalla. Lisäksi vielä mainittavan arvoinen ja unohtumaton kokemus oli sukellusretki Great Barrier Reefilla Cairnsissa!
Seuraavalla reissullamme Australiaan haluamme ehdottomasti käydä autiomaassa keskellä mannerta, Alice Springs ja Uluru on nähtävä! Sen lisäksi tutustumme varmasti myös länsi-rannikkoon sekä ylhäällä sijaitsevaan Darwiniin. Eli paljon koimme ja näimme, mutta vähintään yhtä paljon tai jopa vielä enemmänkin jäi vielä koettavaksikin =)
24.4. Nyt olemme jo siis vaihtameet mannerta. Kohteemme on nyt Uusi-Seelanti ja täällä olemme tällä hetkellä Aucklandissa, maan suurimmassa kaupungissa. Täällä kaupungissa asukkaita on noin 1,3 miljoonaa. Kokonaisuudessaan koko maassa noin. 4 miljoonaa ihmistä ja 4,6 miljoonaa lammasta =) Täällä saamme varmasti nauttia vielä enemmän luonnosta ja rauhallisuudesta kuin Ausseissa. Odotamme innolla kun pääsemme starttaamaan campervanimme tiistaina aamulla =)
16.4.2011 Vau! Tänään oltiin kokopäivän laivareissulla, joka vei meidät valliriutalle. Teimme yhden intro sukelluksen sekä snorklasimme. Vesi oli todella kirkasta ja näkyvyys oli loistava. Korallit näkyivät upeasti ja aivan mahtavia kirjavia kaloja uiskenteli kanssamme koko ajan. Todella huikaisevaa sukellusta ja snorklaamista! Kuvia löytyy flikristä. http://www.flickr.com/photos/artturijaheitsu/5623453377/in/set-72157626383254201
9-11.4.2011 Reissumme tähän asti paras kokemus oli Whitsunday purjehdusreissu. Lähdimme Airlie Beachin satamasta lauantaina 15 matkustajan ja 2 miehistön jäsenen voimin. Purjevene oli Eureka 2 ja purjehdimme kahden purjeen voimin pitkin poikin lähisaaristoa. Kyllä oli kova tuuli aina kun mentiin kovaa. Mutta onneksi ei juuri satanut koko reissun aikana kuin yhden kerran ihan pikkuisen. Eli säät suosivat koko ajan! Ekana päivänä kävimme tutustumassa Hook Islandin näkymiin ja abojen luola-asutukseen. Opas varoitteli käärmeistä ja hämäkäkeistä, muttei onneksi kohdattu kuin 1 iso vaaraton hämähäkki. Yövyimme rauhallisessa poukamassa, joten venekin pysyi suht liikkumatta koko yön.
Toisena päivänä aikainen herätys, aamupala, ja heti liikkeelle. Suuntasimme kohti sukelluslaivaa, josta me ja kaksi muuta matkustajaa lähdimme laitesukeltamaan. Ensin saimme ohjeistukset sanallisesti ja kirjallisesti. Sitten kokeilimme muutamaa tärkeää taitoa käytännössä. Menimme läheiselle rannalle, josta lähdimme syvemmälle ja syvemmälle. Näkyvyys ei ollut meressä kovin hyvä tuona päivänä. Mutta näimme silti kauniita koralleja ja erikoisia kaloja. Kävimme syvimmillään 9,5m syvyydessä. Mahtava kokemus!!! Taidetaan kyllä vielä hankkia molemmille sukellusluvat, että päästään paremmin sisälle tämän lajin saloihin. Mutta voi olla että toteutamme sen vasta joskus myöhemmällä reissullamme esim Thaimaassa, jossa sukelluskurssit ovat kuulemma tosi halpoja ja hyviä. Sukelluksen jälkeen suuntasimme saaristoalueen kauneimmalle rannalle Whitehaven beachille. Upeat näkymät kyllä olikin. Ei olla ennen nähty mitään vastaavaa. Loppuilta purjehdittiin taas seuraavaan kauniiseen ja rauhalliseen poukamaan.
Kolmannen päivän aamuna kävimme snorklaamassa koko matkustajiston voimin. Saimme otettua myös kivasti kuvia noista kauniista koralleista, sillä ostimme vedenpitävän pussin kameralle ennen purjehtimaan lähtöämme. Kalat olivat liian nopeita kuvattaviksi =( Snorklauksen jälkeen purjehdimmekin jo kohti satamaa. Purjehdusreissu oli kyllä unohtumaton kokemus! Kannattaa kokeilla!
